Tietokeskus Palvelut Asiakasratkaisut Yhteystiedot


Koko IT -järjestelmä palveluna

Kuntoutuskeskus Petrea tuottaa laadukkaita kuntoutus- ja työhyvinvointipalveluita sekä kokous- ja kongressipalveluita. Petrean palveluita käyttävät Kela, työhallinto, työeläkelaitokset, yritykset, työterveyshuollot, yhteisöt ja yksittäiset asiakkaat. Keskus on myös aktiivisesti mukana kuntoutukseen liittyvässä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

 

Petrean IT-ympäristö kaipasi merkittävää uudistusta vuosikymmenen loppupuolelle tultaessa. IT-infrastruktuuri oli viisi vuotta vanhaa ja elinkaarensa lopussa. Alkuvuonna 2010 Petrea ulkoisti koko IT-järjestelmänsä.  Tässä yhteydessä uusittiin kaikki työasemat laitteineen, lähiverkko, tukipalvelut ja suurin osa muista IT-palveluista. Asiakkaalta väheni myös samaan aikaan henkilöstöä IT-osastolta.

 

Sopimuskumppaniksi valikoitui Tietokeskus. Merkittävää sopimusmallissa oli se, että Tietokeskus tarjoaa koko IT-ratkaisun täysin palveluna. Näin Tietokeskus vastaa sekä laitteista että palveluista, jolloin malli ei sido asiakkaalta pääomia. Laitepuolen uudistuksiin kuuluivat kaikki työpisteet näyttöineen ja koko konesali palvelimineen.

 

Nykyään Petrealla ei ole sisäistä IT-tukea enää lainkaan. Tietokeskukselta on keskimäärin joka toinen päivä lähituki fyysisesti paikalla Petreassa, jonka lisäksi tukea tarjotaan puhelimitse ja tarvittaessa etäyhteydellä suoraan käyttäjän koneelle.

Rauman Tietokeskus Oy

Hallikatu 6, 26100 RAUMA
Puh. (02) 822 4025
myynti(at)raumantietokeskus.fi
Yleiset toimitusehdot
Avoinna
Huolto
Y-Tunnus
MA-PE 08.30 - 16.30
(02) 822 4065
1741670-7